Julkaisuluettelo

TOIMITETUT TEOKSET

Suomalaisen mediataiteen ensimmäinen vuosisata (Parvs 2023, yhdessä Heidi Tikan, Minna Tarkan ja Petri Kuljuntaustan kanssa)
Mahdollisia mahdottomuuksia. Esseitä Maija Blåfieldin elokuvista (Parvs 2023)
Kertomuksen vaarat. Kriittisiä ääniä tarinataloudessa (Vastapaino 2020, yhdessä Maria Mäkelän ja muun Kertomuksen vaarat -tutkimusryhmän kanssa)

JULKAISTUJA KIRJOITUKSIA

Muodonmuutoksia. Ruumiinkuvauksen risteyskohtia. Teoksessa Suomalaisen mediataiteen ensimmäinen vuosisata. Parvs, Helsinki 2023.

Suomi-neidon kirveskäsi. Videotaiteen ”metsäläisyyden” myyttiä kyseenalaistamassa. Teoksessa Suomalaisen mediataiteen ensimmäinen vuosisata. Parvs, Helsinki 2023.

”Mä muistan sen ahvenen.” Junnu Vainion pohdiskeleva nostalgia. Mustekala vol. 88 2023.

Mieluummin en kuorisi perunoita. Jeanne Dielman ja muita vetäytyjiä. niin & näin 1/23, 98–99.

Jonkin muun kuin toivon varassa. Anna Erikssonin haastattelu. Filmihullu 1/2023, 4–7.

Sattuman taidetta ja löydettyjä viisauksia. Maija Blåfieldin haastattelu. Teoksessa Mahdollisia mahdottomuuksia. Esseitä Maija Blåfieldin elokuvista. Parvs, Helsinki, 64–76.

Pitele minua lujasti kiinni ajassa. Mathieu Amalricin haastattelu. niin & näin 3/22, 6–11.

”Analog? Gut!” 68. Oberhausenin kansainvälisen lyhytelokuvafestivaali, niin & näin 2/22, 99–102.

Elokuvasodankäyntiä. Liikkuvan kuvan rintamalinjoja keväältä 2022. niin & näin 1/22, 90–94.

Delphine Seyrig. Syreenein haltiattaren monet puolet. Filmihullu 1/22, 25–28.

”Carolee Schneemann ja Barbara Hammer vulvan koulussa. Kriittiset ruumiit liikkuvassa kuvassa, osa II” niin & näin 3/2021, 110–114.

”Ilmiö, joka vastaa – Godardin Le Gai savoir kumouskevään äänien kaikuluotaimena” Filmihullu 4/2021, 29–31.

”Suostumuksesta saivartelun vaarat.” niin & näin 2/2021, 3–4.

”Vaarallinen ja vihainen mutta pehmoinen. Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen tekee taidetta vammaispoliittisesti paremman maailman hyväksi.” niin & näin 2/2021, 6–11.

”Cecelia Condit, Hannah Wilke ja murhamieli. Kriittiset ruumiit liikkuvassa kuvassa, osa I” niin & näin 2/2021, 120–124.

”Mitä on nähty, mitä on totuttu näkemään, mitä muutkin ovat nähneet?” Kirja-arvostelu Anu Silfverbergin esseeteoksesta Sinut on nähty ja Veli-Matti Huhdan esseekokoelmasta Historian häikäisevä laaksoNuori Voima 27.4.2021.

”Tositarinoita valkokankaalla. Dokumenttielokuvan valinnat ja vastuu.” Teoksessa Kertomuksen vaarat. Kriittisiä ääniä tarinataloudessa. Vastapaino, Tampere, 225–238. 

 ”Kertomuksen vaarat #MeToo-liikkeen tarinavetoisessa aktivismissa.” (kanssakirjoittaja Taija Roiha). Teoksessa Kertomuksen vaarat. Kriittisiä ääniä tarinataloudessa. Vastapaino, Tampere, 161–172.

”Niin makaa kuin metaa. Hannaleena Haurun Fucking with Nobody.” Filmihullu 5/2020, 9–11.

”Suomalainen dokumentaarinen elokuva nyt. Haastattelussa Reetta Huhtanen ja Elina Talvensaari.” Filmihullu 5/2020, 4–8.

”Matkustuksen pettymys. Nuoren Voiman matkaesseet VI.” Nuori Voima 30.9.2020.

”Altistumista Naisten kaupungissa.” Filmihullu 4/2020, 20–21.

”Päivi Hartzellin Lumikuningattaren lämpö ja jäisyys.” Filmihullu 3/2020, 20–21.

”Jacques Demyn Aasinnahka. Klassisen ja modernin rinnakkaineloa.” Filmihullu 3/2020, 8–10.

”Väärennetyt korkoliput.” niin & näin 2/2020, 3–4.

”’They Keep Mixing Up Sex and Death.’ eli uhri Americanan alttarille.” Anna Eriksson: M – Cursum Perficio -näyttelyn katalogi / Rauman taidemuseo. Parvs, Helsinki.

”Tylsä televisio! Televisiosuhteemme moraalipaniikista yhdentekevyyteen.” Teoksessa 13 katseluasentoa. Miltä televisio tuntuu? Toim. Kaisu Tervonen. Kosmos, Helsinki.

”Taide ja aktivismi. Kriitikko merkitystalouden välikappaleena.” Teoksessa Kritiikin vuosikirja. Suomen arvostelijain liitto, Helsinki.

”Pienten puolella. Marzieh Meshkini.” Filmihullu 4/19, 12–14.

”Wille Hyvösen Tuntematon kohtuuttomana ja aaltoilevana esityksenä.” Mustekala 22.3.2019. Verkossa:

”Tähtien takana toisia tähtiä. Johann Lurf menetelmin ja ilman.” niin & näin 3/19, 104–108.

”Elegiaa ja ehdollisuuksia. Oberhausenin 65. lyhytelokuvajuhlat.” niin & näin 3/19, 115–117.

”Sivistämisen riemu kuuluu kaikille!” niin & näin 1/19, 3–4.

”Muutokset mahdollisia. Haastattelussa Emilia Kokko.” niin & näin 1/19, 7–12.

”Nainen taide-elokuvassa. Haluttavuuden vaade haastavana yhtälönä.” niin & näin 1/19, 115–118.

”Lasitalosta toiseen. Eisenstein ja Brecht Zoe Beloffin prismassa.” Filmihullu 3/18, 38–40. 

 ”Sanan valtauksesta vastarintaan. Toukokuun 1968 vapaa sana ja kulttuurinihilismi.” Tuli & Savu n:o 93, 44–51.

 ”Eivät kaikki linnut ole lempeitä. (Jacques Prévert: Sanoja).” Tuli & Savu n:o 91, 97–99. 

 ”Mox Mäkelä. Vieraisilla kerskarojun kulttuurissa.” AVEK 2/18, 42–43.

”Kasvotkin kuolevat. Sami van Ingenin haastattelu.” AVEK 1/18, 30–33.

”Sodankylä, kritiikki, politiikka. Paikan päällä ja jälkipuheissa.” niin & näin 3/18, 100–101. 

”Mannermaisen elokuvan maîtresse. Bulle Ogier Sodankylässä” niin & näin 3/18, 102–104. 

”Lähellä vapaata ja vilpitöntä sydäntä. (Clarice Lispector: Oppiaika eli nautintojen kirja.)” niin & näin 3/18, 138–139.

”Radikaali kiltteys.” niin & näin 2/18, 3–4.

”Luokkataistelu pysäytyskuvissa. Cinétractit Pariisin toukokuun 1968 kiteyttäjinä.” niin & näin 2/18, 120–122.

”Dokumenttielokuva vohkitun, vaietun ja vääristellyn välittäjänä.” niin & näin 2/18, 124–125.

”Kenen puolella pöytää istut, kuraattori? (Kuratointi. Yhdeksän nykytaiteen kuratoinnin käytäntöä, Toim. Taru Elfving & Mika Hannula) niin & näin 3/17, 138–139.

”Ilmeisesti ei saa enää.” niin & näin 3/17, 3–4.

The Aalto Natives. Kansalliset ja kosmiset kommellukset.” AVEK 2/17, 84–85.

”Juoni, ruumis ja intuitio. OUT 1 katsottuna ja koettuna.” Filmihullu 3/17, 25–28.

”Elämää ja elektroerotiikkaa – Erkki Kurenniemen 1960-luvun kokeelliset lyhytelokuvat.” niin  & näin 2/17, 126–130.

Napoli. A Work in Progress.” AVEK 1/17, 54–55.

”’Fill the Screen with Stuff’. The Energy and Expressiveness of Pasi ‘Sleeping’ Myllymäki’s Short Films.” Teoksessa Mirrored. The Nordic Pavilion 57th International Art Exhibition, La Biennale de Venezia. Toim. Mats Stjernstedt. Mousse Publishing & Moderna museet.

”Ääri ja rajaus. Mikä on tarpeeksi avantgardea?” Finnish Avantgarde and Modernism Network 6.2.2017.

”Lihan ja koneiden ilosta (Writing and Unwriting (Media) Art History. Erkki Kurenniemi in 2048. Ed. Joasia Krysa & Jussi Parikka).” AVEK 2/16, 76–77.

”Hymähdyksiä kuolon yössä. (Antti Nylén, Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet). niin & näin 4/16, 142–143.

”Pilkkujen kulttuuripolitiikkaa” niin & näin 4/16, 3–4.

”IC-98. Synkeän kasvuston kuvat (ja konkretia).” niin & näin 3/16, 100–104. 

”’Minä, silmä pimeässä’. Mannerlaatan liikehdinnät.” niin & näin 2/16, 126–128. (Uudelleenjulkaisu englanniksi: Mika Taanila: Tectonic Plate Blu-ray edition.)

”Vertikaalin veto. Pystyvideoiden nousu banaalista tumpeloinnista kohti korkeakulttuuria.” niin & näin 1/16, 118–121. (Uudelleenjulkaisu englanniksi: Mustekala mustekala.info/node/37801)

”Raippa vai villasukat? Lina Mannheimer, Peter Strickland ja viisto erotismi.” niin & näin 4/15, 122–126.

”Mediamuistin kaavat, kliseet ja kokijat. Erkki Huhtamon haastattelu.” niin & näin 4/15, 86–89.

”Kontrolloituja sattumia. Erkka Nissisen retrospektiivi Oberhausenin lyhytelokuvajuhlilla 3.5.2015.” AVEK 2/15, 38–39.

”Kolme askelta eteen ja kaksi vasemmalle. William Rabanin liikehdinnät.” niin & näin 2/15, 123–127.

”Lennä & lemmi. Kerosiinin ja puuterin sekainen Sangaile.” niin & näin 1/15, 126–127.

”Kuka pelkää mustaa poikaa? Kolme ja puoli minuuttia amerikkalaisen pimeyden sydäntä.” niin & näin 1/15, 130–131. (uudelleenjulkaistu: Iso Numero 2/15, 51–53.)

”Luonto työntyy läpi. Veiko Õunpuu ja Viron veijarit.” niin & näin 3/14, 108–111.

”’Naisihanne kaikessa yksinkertaisuudessaan.’ Naiset Jacques Demyn 1960-luvun elokuvissa.” Lähikuva 2:27, 55–62.

”Durasiaaniset halkeamat kirjallisuuden ja elokuvan välissä.” Nuori Voima 1/14, 52–57.         

”Outojen tilanteiden nainen. Haastattelussa Pilvi Takala.” niin & näin 2/14, 12–15.  

”Elokuvallisia ja -ttomia puutostiloja.” (Memories Can’t Wait – Film Without Film –erikoisteema Oberhausenin lyhytelokuvajuhlilla 1.–6.5.2014) niin & näin 2/14, 114–116. 

”Suuria elokuvaohjaajia, pieniä kokijoita. Alain Bergalan haastattelu” niin & näin 1/14, 126–129.

”Yksilöpoliittisen historian aistikas sirkus. Mika Taanila ja Erkki Kurenniemi.” niin & näin 1/14, 132–134.

”Unelias Eerikinkadulla. Cinénarkoleptikon tunnustuksia.” niin & näin 4/13, 115–118.

”Festivaali ei-minkään ammattilaisille.” niin & näin 3/13, 104–107.

”Mä maolaispoika oon. Marco Bellocchio, tarkka mies Piacenzasta.” niin & näin 3/13, 109–110.

“Ei-sanallisen etsijä, kasvottomien kuvaaja. Haastattelussa Pirjo Honkasalo.” niin & näin 2/13, 6–10.

”Yön ytimessä, nuoruuden Pariisissa. Lähikuvassa Mia Engberg ja Belleville Baby.” niin & näin 2/13, 90–93.

“Ikuisten ja katoavien unien liike. Werner Herzog, Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui luolamaalausten mysteerien ratkojina” niin & näin 1/13, 114–117.

“Kudottua todellisuutta. Rose Lowderin haastattelu.” niin & näin 1/13, 123–125.

”Kirjallisuus ja oikeus raunioihin. Mietteitä Edmond de Rothschildin puistosta.” niin & näin 4/10, 40–43.

TIETEELLISET VERTAISARVIOIDUT ARTIKKELIT

2022 (ilm.)    

”The Happy Antagonist. Pasi ’Sleeping’ Myllymäki’s Underground Super 8 Films.” Teoksessa A Cultural History of the Avant-Garde in the Nordic Countries 1975–2000. Toim. Hjartarson, Benedikt, Kollnitz, Andrea, Stounbjerg, Per, Ørum, Tania. Brill, Leiden.

2015              

”Defending the Private and the Unnarratable: Doomed Attempts to Read and Write Literary and Cinematic Minds in Marguerite Duras’s India Cycle.” Teoksessa Narrative Theory, Literature, and New Media. Narrative Minds and Virtual Worlds.Toim. Mari Hatavara, Matti Hyvärinen, Maria Mäkelä and Frans Mäyrä. Routledge, London. 147–166.

2013               

”Toukokuusta kohti nollapistettä. Kriisiytynyt kertomus poliittisena tilana: Marguerite Durasin Détruire, dit-elle ja Monique Wittigin Les guérillères.” Avain 4/13, 6–22.

2012               

”’Rouva Lehmusto, ei saa hidastaa!’ Kaupunki, kulutusyhteiskunta ja nainen Jean-Luc Godardin ja Jaakko Pakkasvirran elokuvissa” Lähikuva 3:25, 34–59.